Petri Nikkilä esitti (HS Mielipide 29.12.) viisaasti lukemista tulevaksi “Pohjois-Karjala-projektiksi”. Lukemisharrastuksen elvyttäminen nostaisi myös poikien oppimistuloksia, jotka ovat jääneet tyttöjen tuloksista pahasti jälkeen.
Kaikkein tärkeintä olisi, että kodeissa kaivettaisiin taas lastenkirjat esiin ja luettaisiin lapsille sekä näytettäisiin lukevan aikuisen mallia. Erityisesti isien antaman mallin on todettu vaikuttavan vahvasti poikiin.
Kouluissa erilaisten tekstien, lyhyiden ja pitkien, perinteisten ja sähköisten, tulisi kuulua kaikkeen opetukseen. Myös kokonaisten tieto- ja kaunokirjojen lukemisen tulisi olla koulun arkipäivää.
Esitänkin, että maassamme aloitetaan lukutaitokampanja niin kodeissa kuin kouluissakin. Käydään kirjastossa, hankitaan kirjoja ja lehtiä sekä laitetaan kunnissa koulujen kirjastot kuntoon, houkutteleviksi. Lähtisivätkö päättäjät mukaan talkoisiin tukemalla uutta “Pohjois-Karjala-projektia”?

Kommentit
Lähetä kommentti