Kouvolan kaupunginvaltuusto linjasi viime kokouksessaan aivan oikeansuuntaisesti päättäessään 20 koulun peruskouluverkosta. Päätöksen tasapuolisuudesta voidaan kuitenkin syystä olla eri mieltä - niin epäreilusti se kohtelee lapsiperheiden suosimaa Korian aluetta, joka olisi mielestäni ehdottomasti ansainnut oman yhtenäiskoulun. On myös muistettava, että päätös linjasi vain koulujen määrän, ei niiden tarkkaa paikkaa.
Yhtenä uuden kouluverkon kriteerinä oli oppimisen tuen, kuten terveydenhoitajan, kuraattorin ja koulupsykologin palveluiden, saaminen kiinteästi omalle koululle. Toivottavasti 20 koulun verkko mahdollistaa senkin kaikille lapsille ja nuorille. Yhtä tärkeää on sekin, että kaikissa kouluissa voidaan taata monipuolinen opetus ja valinnaisaineiden tarjonta.
On hienoa, että Kouvolassa päästään nyt rakentamaan ja remontoimaan kouluja, jotka mahdollistavat nykyaikaisen ja myös tulevaisuuteen katsovan koulutoiminnan. Tilojen on sovittava niin perinteiseen luokkaopetukseen kuin oltava muunneltaviakin. On annettava tilaisuus myös niin tiimiopettajuudelle, ryhmätyöskentelylle kuin itsenäiselle opiskelullekin.
Olisi myös tärkeää huomioida suunnittelussa esiopetuksen sijoittuminen samaan rakennukseen peruskoulun kanssa. Tämä mahdollistaisi joustavan siirtymisen esikoulusta kouluun, jopa yksilöllisesti. Maksuton varhaiskasvatus voi hyvinkin olla lähitulevaisuutta, ja esiopetuksen laajentuminen viisivuotiaille on jo aivan ovella. Ensin Kouvolassa on kuitenkin purettava lapset eriarvoiseen asemaan asettava subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus.
Yhtenäiskouluissa esi- ja alakoululaisille on varattava oma turvallinen luokkatila, “kotipesä”. On myös järkevää rakentaa ala- ja yläkoululaisille omat siipensä, vaikka yhteisten tilojen, kuten ruokalan, liikuntatilojen ja kirjaston, suunnittelu toki kannattaa.
Näkisinkin erittäin mielelläni tulevien koulujen sydämenä kirjaston, jota kaikki oppilaat voivat hyödyntää. Näin Kouvola voisi tavoitella todellista Lukevan kunnan titteliä ja antaa mahdollisuuden monipuolisen lukutaidon kehittymiselle.
Kommentit
Lähetä kommentti